Kerroin tässä päivänä eräänä Joensuun dokumenttiklubista Karjalan Heilin Tiina Sormuselle, joka mainitsi, että oli kyllä pannut merkille tällaistakin esitystoimintaa olevan, muttei – ennen kuin päätti toimittajan ominaisuudessa ottaa selvää – tiennyt klubista oikeastaan mitään muuta.
No, minäpä kerron.
Tammikuussa 2008 Joensuuhun perustettiin dokumenttielokuvakerho, jonka tarkoituksena on järjestää mielenkiintoisten koti- ja ulkomaisten dokumenttien elokuvateatteriesityksiä. Dokumenttiklubi toimii Pohjois-Karjalan alueellisen elokuvayhdistyksen suojissa ja sen – kuten elokuvayhdistyksen muidenkin tapahtumien ja sarjojen – esitystoiminta järjestetään elokuvateatterikeskus Tapiossa.
Ensimmäisen toimintavuotensa klubin vetäjänä toimi Virratvuoren Jussi, jonka vetäydyttyä sivuun muiden kiireiden takia homma siirtyi allekirjoittaneelle. Olen ollut muutaman viime vuoden elokuvayhdistyksellä palkattuna työntekijänä ja klubin pyörittäminen on kuulunut osana toimenkuvaani. Palaan kesän tullen akateemisen maailman pyörteisiin, mutta jatkan klubin pyörittämistä jatkossakin. Kuten muidenkin kohdalla on huomattu: miehen voi viedä pois elokuvayhdistykseltä, mutta ei elokuvayhdistystä miehestä.
Yksi dokumenttiklubin kantavista ideoista on alusta saakka ollut, että kotimaisten elokuvien ohjaajat kutsutaan paikalle esittelemään elokuviaan ja yleisö onkin käyttänyt kiitettävän hyvin mahdollisuuden kysellä ohjaajilta elokuvistaan. Muistan hyvin yllätykseni kun jouduin heti ensimmäistä kertaa vetovuorossa ollessani keskeyttämään jo kolme varttia jatkuneen keskustelun, jotta ehdin saada ohjaajan ajoissa paluujunaan. Elokuvana oli tuolloin Hannu Hyvösen Viimeinen joiku saamenmaan metsissä ja ilman keskeytystäni saliin kerääntynyt pieni, mutta sitäkin innokkaampi joukko olisi jatkanut varmaan vielä toisenkin tovin.
Klubin ohjelmiston kokoaminen alkaa yleensä kotimaisten uutuuksien tutkailulla, sillä ne ovat sitä materiaalia, josta ohjelma lopulta pääosin rakentuu. Samaan aikaan pidän silmällä ulkomaista tarjontaa ja toisaalta taustalla väijyy aina joukko vanhempia elokuvia odottamassa vuoroaan. Tyylinsä puolesta dokumenttiklubi on kevyempi kuin akateeminen isoveljensä Viscult, muttei toisaalta samalla tavalla kevyt kuin Rokumentin dokumenttitarjonta, vaikka molempien varpaille tuleekin suunnilleen joka kaudella ihan kevyesti hypittyä.
Muutamalla viime kaudella olen tarkoituksella rakentanut ohjelmistoon teemapaikkoja. Viime keväänä avattiin Viscultin kymmenvuotisjuhlan kunniaksi Viscultin helmiä-sarja, jossa esitetään mieleenpainuvimpia elokuvia festivaalin ohjelmistosta. Muita menneitä ja tulevia teemoja ovat Kalevalanpäivän erikoisnäytös, sekä Lasten Joensuu- Cinemare ja Hohto –näytökset. Pienen kerhon kannattaa toki muutenkin rakentaa yhteyksiä vähän joka suuntaan, mutta teemapaikat ovat myös oiva tapa pitää ohjelmisto monipuolisena.
3. Helmikuuta käynnistyvään kevätkauden ohjelmistoon voi tutustua klubin tuoreilla kotisivuilla.
Antti Rask
Jarkko Kuittinen
Mikko Lehtinen
Niina Myller
Petri Varis